Uudet hallituksen jäsenet

Suomen 8mR Liiton hallitusta vahvistettiin tulevia MM-kisoja varten. Hallitukseen valittiin uutena jäsenenä Ilkka Rantasalo, joka on purjehtinut useita vuosia Windyssa oman kilpapurjehduksensa ohella sekä toiminut aktiivisesti mm. Suomen Purjehtijaliitossa. Ilkka tulee toimimaan 2013 MM-kisojen projektijohtajana. Lisäksi hallitukseen valittiin Harri Roschier, joka on kunnostautunut useissa eri kilpaluokissa ja rakennuttaa parhaillaan Portugalissa Nicholssonin piirustuksista kasia Luna. Harri tulee vastaamaan kilpailuasioista yhteistyössä HSS:n kilpailuorganisaation kanssa. Talousasioista vastaamaan OTK Kirsi Raatikainen, jonka perheeseen liittyi viime syksynä Ilderim. Vanhoina jäseninä jatkavat Julia Ormio puheenjohtajana sekä vastuualueena kansainvälinen markkinointi, Jyrki Halonen vastuualueena maaorganisaatio ja logistiikka sekä arkkitehti Mika Väisänen vastuualueena infra. 2013 Maailmanmestaruuskilpailut järjestetään yhteistyössä Helsingfors Segelsällskapin (HSS) kanssa Helsingin Liuskasaaressa. Onnea ja menestystä uusille ja vanhoille hallituksen jäsenille! 

(Kirjoittanut Julia Ormio) 

8mr 3.4.2011