Hallituksen kokous

Kasilliton hallitus on kokoontunut keväällä kolme kertaa. Ensimmäisessä kokouksessa lähinnä järjestäydyttiin ja vahvistettiin jäsenkokouksen vauhdikkaita tunnelmia niiltä osin kuin asioita muistettiin. Stelanderin vuosikokouksen kirjanpitoa arvosteltiin syystä ja tuskin kukaan ehdottaa miestä enää tosiasioiden tulkiksi. Viimeisimmässä kokouksessa valmistauduttiin jo kesään ja todettiin seuraavia tärkeitä asioita:

Herrat Saalasti, Hertell ja Raatikainen ovat valmistelleet FEMAn Sira-palkinnon hankkimista. Erimielisyyksiä ovat lähinnä aiheuttaneet kysymykset kuten, "onko sarvi luuta vai hopeaa" ja "voiko sarvesta juoda"? Luotamme kuitenkin täysin arvovaltaisen komitean harkintaan ja odotamme innolla sarvetonta lopputulosta.

Muita palkintoja on keräilty jäsenien vinteiltä ja autotalleista sekä puhdistettu ja kaiverrettu ennen kauden alkua. Hesaregatassa jaettavan Karl-Helge muistopalkinnon muovisen plakaatin alta löytyi kiinnosta "till bröllopminne från hela slekten" -kaiverrus. Emme halunneet muuttaa historiaa, joten jätimme suvun terveiset paikalleen ja kaiversimme asiaankuuluvan tekstin pokaalin toiselle puolelle.

Kauden suurtapahtuma Turun SM kisa lähenee vauhdilla. Karlssonin millintarkan kirjanpidon mukaan kisaan ovat ilmoittautuneet Iroquois, Andromeda, Naja, Ilderim ja Vågspel. Katrina on ilmoittanut itsensä kirjekyyhkyllä, jota odotetaan Länsi-Suomessa innokkaana. Luna ja Sagitta eivät ole vielä ilmoittautuneet, koska eivät osaa käyttää internettiä. Todennäköisesti mukana ovat myös Allegro, Astra ja Birgit.

Turussa purjehtii ainakin kaksi myynnissä olevaa kasia; Andromeda ja Birgit. Molemmat veneet ovat siinä mielessä huonoja hankintoja, että eivät vuoda. Ovat hyvässä kunnossa. Ja me kaikki tiedämme, että aidon klassisen veneilijän arkeen kuuluu lusikallinen mädän puun tuskaa.

Kaukomatkailijoista Sphinx ei ehdi mukaan Sveitsin Worldseistä ja Silja aloittaa jo alkukesästä matkansa purjehtimalla kohti vuoden 2017 Norjan MM-kisoja. Windy ei kovasta yrityksestä huolimatta löytänyt itselleen mastoa ja jää sivuun koko kaudesta. Lara keskittyy valmentamaan seuraavaa sukupolvea oikeiksi purjehtijoiksi, eikä ehdi Turun kisaan.

Kaseille olisi mukavaa saada tracking-palvelu kesän kisoihin, jotta hang-a-round joukot voisivat älypuhelimiltaan seurata taistelua reaaliaikaisesti. Se antaisi myös loistavan tavan käydä kädenvääntöä illallispöydässä siitä "kumpi meistä oli styyralla". Hallitus totesi yhdestä suusta pysyvänsä erossa teknologiainvestoinneista, mutta voisi olla valmis jonkinlaiseen palvelun ostoon. Kuivalainen valmistelee asiaa, koska tuntee jonkun.

Toinen erityisen kiinnostava asia on kopterikuvaus, joka tekee tuloaan. Siitäkin päätettiin keskustella vakavasti muutaman palvelutarjoajan kanssa.

Olemme selvästi menossa kohti kesää!

8mr 2.6.2015